Kolmen luostarin kierros - Matkapäiväkirja, Osa 3
Keskiviikko 28.5. – Hiljaisuuden hyvästely ja kotimatka
.jpeg) |
| Lähtöpäivän aamuna Valamon pääkirkon kupoli loisti koreasti taivasta vasten |
Lähtöpäivän sää oli mitä mainioin. Ei pilven pilveä, ja aamuviileyden nopeasti kaikotessa alkoi aurinko helliä poskipäitä pehmeästi ja lämmittävästi. Auringonsäteet osuivat Valamon pääkirkon ristiin, joka kimmelsi koreasti kohti kirkasta taivaan kattoa – näky, joka jäi monen mieleen viimeiseksi kuvaksi tästä pyhästä paikasta.
 |
| Ennen ja jälkeen luostariaamiaisen moni retkeläinen istui nauttimassa pihamaan penkeillä |
Aamun keskusteluissa nousi esiin myös matkalaisten pienet, mutta ei aivan toivotut seuralaiset – punkkeja oli kertynyt retken aikana yli 20 kappaletta. Vaikka yöllä nukuttiin hyvin, osa niistä ilmestyi vielä viimeisenäkin aamuna esiin vällyjen välistä, muistuttaen luonnon läsnäolosta – ehkä liiankin konkreettisella tavalla.
Jo kello 6.00 alkaen oli jälleen mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen pääkirkossa. Tämä viimeinen yhteinen aamuhetki tarjosi vielä kerran tilaisuuden hiljentymiseen ja rukoukseen ennen paluumatkaa.
Aamiaista nautittiin kello 7.30–10.00, ja pöydästä löytyi tuttuun tapaan muun muassa lämmintä ruispuuroa ja muita ravitsevia luostariaamiaisen antimia. Aamupalalla saattoi myös havaita, että luostariin oli saapunut selvästi lisää vieraita. Yksi syy vilkastumiseen lienee ollut se, että ortodoksinen pääsiäisjakso oli päättymässä, ja monet saapuivat viettämään sen viimeisiä juhlahetkiä Valamoon.
.jpeg) |
| Luostariaamupalan antimia |
.jpeg) |
| Luostariaamupalan antimia |
 |
| Aika sanoa hyvästit Valamolle ja kiittää vieraanvaraisuudesta |
Kun olimme tekemässä lähtöä, matkanjohtaja Jürgen esitteli päivän reittisuunnitelman. Edessä oli siirtymä Enonkosken luostariyhteisöön ja sen jälkeen Mikkelin Kenkäveron kautta takaisin Lammille.
Kello 8.30 lähdimme Valamosta kohti Enonkosken luostariyhteisöä, joka sijaitsee noin 74 kilometrin ja 1 tunnin 15 minuutin ajomatkan päässä. Matkasimme Heinäveden kautta, ja Heinäveden kirkko näytti komealta kajastaessaan mäen päällä – näky, joka korosti aamun kirkasta kauneutta ja jäi monelle mieleen.
Matkan varrella saimme todistaa jotakin ainutlaatuista: ahma hölkkäsi tien poikki aivan bussimme edestä. Monelle tämä oli ensimmäinen elävä kohtaaminen tämän harvinaisen ja arvoituksellisen metsäneläimen kanssa. Hetki sai aikaan innostusta ja ihmetystä – luonto todella kulki rinnallamme tälläkin matkalla.
Tie jatkui pomppuisasti ja kuoppaisesti eteenpäin, ja matkanjohtaja Jürgen muistutti lempeän napakasti pitämään turvavyöt kiinni. Retken tunnelma säilyi lämpimänä ja levollisena, mutta elävä luonto ja mutkikas reitti toivat siihen ripauksen seikkailua.
Vierailu Enonkosken luostariyhteisöön
.jpeg)
.jpeg) |
| Enonkosken luostariyhteisön päärakennus |
.jpeg) |
| Aluekartta |
Kun saavuimme Enonkosken luostariyhteisöön, meitä oli vastassa Aila Auvinen, yhteisön hallituksen jäsen ja aktiivinen toimija. Hän johdatti meidät kattavalle kierrokselle tiluksille ja esitteli luostariyhteisön historiaa ja nykypäivää.
Luostari toimii Ihamaniemen entisessä koulurakennuksessa, jonka historia alkaa vuodesta 1906. Vuonna 1994 rakennus otettiin luostariyhteisön käyttöön, ja Enonkosken kunta lahjoitti rakennuksen sekä ympäröivän tontin yhteisölle virallisesti vuonna 2004.
Päärakennuksessa sijaitseva kirkkosali teki syvän vaikutuksen. Sen hillityt, mutta kauniit alttarikalusteet ja arvokas tunnelma loivat tilan, jossa aika tuntui pysähtyvän. Siellä lausuttiin yhdessä rukous "Sinä tiedät tarpeemme" ja laulettiin virsi 971 "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Rukous, virsi ja hiljaisuus kulkivat mukana koko vierailun ajan.
Tiloista löytyi myös asukkaiden kirjasto, majoitustiloja yläkerrassa sekä kirjastosali alakerrassa. Pihamaalla hiljentymistä tukivat hartaustekstit ja luonnon äänet. Erityisesti pysähdyimme Marguerite Poreten mietelmään:
“Totuus selittää sydämelleni että olen ainoastaan Yhden rakastama...”
Lauloimme myös Anna-Maija Raittilan virren "Kristus on itse tie", joka on kirjoitettu juuri tälle yhteisölle. Vierailun päätteeksi moni pysähtyi vielä pienessä myymälässä, josta sai mukaan käsitöitä, kirjoja ja kortteja – sekä matkamuistoja että tukimuotoja yhteisön hyväksi.
Kun lähdimme Enonkosken luostariyhteisöstä eteenpäin, ajoimme jo hyvän tovin, kun tajusimme navigaattorin pettäneen meidät. Hetken pähkäilyn jälkeen laadimme uuden suunnitelman ja löysimme lopulta takaisin oikealle reitille.
.jpeg) |
| Aila Auvinen (oikealla) otti meidät vastaan |
.jpeg) |
| Päärakennuksen kirkkosali on olemukseltaan harmoninen, ja kirkkotekstiilit ovat tyylikkäitä |
.jpeg) |
| Jürgen pitämässä hartauden, ja Hanna-Leena Toivola avustamassa laulussa |
.jpeg) |
| Päärakennuksen kirjasto on laaja ja monipuolinen |
.jpeg)
 |
| Lauloimme yhdesä Enonkosken luostariyhteisön virren |
 |
| Päärakennuksen yläkerrassa on tilaa majoittujille |
.jpeg) |
| Retkeläisillä oli mahdollisuus tehdä ostoksia ja samalla tukea luostarin toimintaa |
.jpeg) |
| Luostarin pihamaalla on penkki mietiskelyyn ja luonnon ihailuun – pellolla saattaa nähdä muutaman joutsenen |
Kenkävero – Saimaan helmi kulttuurin keskellä
.jpeg) |
| Kenkävero on toiminut aikoinaan pappilana |
Matkaa jatkettiin kohti Mikkeliä, ja saimme yllättävän elämyksen, kun ylitimme Hanhivirran lossilla. Matka veden yli sujui leppoisasti – pehmeästi soljuva ylitys kirkkaassa säässä oli virkistävä kokemus.
Kello 14.00 saavuimme Kenkäveroon, Savon kruununjalokiveen. Ainutlaatuinen Kenkäveron pappila-alue, aivan Saimaan rannalla, tarjoaa elämyksiä kaikille aisteille. Ravintola, myymälät, puutarha ja käsityöläispiha houkuttelevat kävijöitä ympäri vuoden. Pappilan historia ulottuu 1400-luvulle, mutta sen renessanssi käynnistyi vasta vuonna 1988, jolloin Mikkelin kaupunki otti alueen haltuunsa ja palautti sen arvoiseensa kulttuurikäyttöön.
Oi että, kylläpäs oli maukas lounas Kenkäverossa. Jokainen ruokaelementti oli maustettu ja kypsennetty tavalla, joka toi raaka-aineiden parhaat puolet esiin. Ruoka maistui – tyytyväisinä saimme pyyhkiä suupieliämme. Lounas kruunattiin vaniljakreemillä ja appelsiinikakulla sekä pehmeän tummalla, mutta ei ärjyvän kitkerällä kahvikupposella.
Ravintolasali oli kauniisti katettu – ympäristö itsessään lisäsi ruokanautintoa. Lounaan jälkeen jäi aikaa tutustua alueen design-myymälöihin ja käsityöpajoihin, ja monelle tarttuikin mukaan pieniä tuliaisia. Ostosten tekeminen vei sen verran aikaa, että lähtö viimeiselle etapille viivästyi vartin verran. Kuljettaja Erkki huikkasi hyväntuulisesti: "Nouskaahan rattaille!" – ja niin me lähdimme matkaan.
 |
| Noutopöytä on katettu kauniisti – huomaa myös kattokoristeet |
.jpeg) |
| Emme saaneet valituksia lounastarjoilun laadusta |
.jpeg) |
| Alkupala |
.jpeg) |
| Pääruoka |
 |
| Jälkiruoka |
 |
| Ruokailun jälkeen oli aikaa ostoksille ja taukokävelylle |
 |
| Jos Kenkäveron pihamaata tutkii ja kulkee siellä tarpeeksi, saattaa kohdata söpöjä lampaita |
Paluumatka Lammille
 |
| Paluumatka sujui leppoisasti rupatellen, kiitospuheita pitäen sekä kertoen muun muassa tulevasta kirkkoherraehdokkaiden paneelikeskustelusta, joka pidetään Lammin kirkossa maanantaina 2.6. klo 18.00 |
Kotimatka Mikkelistä Lammille (170 km / noin 2 h 15 min) alkoi noin kello 15.45. Matkalla tunnelma oli kiitollinen ja rauhallinen. Yhteiset hetket, kohtaamiset, rukoukset, hiljaisuus ja maisemat saivat vielä kerran kiertää sanoissa ja muistoissa matkalaisten kesken.
Lammille saavuimme noin kello 17.30–18.00. Takana oli matka, joka ei ollut pelkkää liikkumista paikasta toiseen – se oli sisäistä kulkemista, hiljentymistä, jakamista ja pyhän äärelle pysähtymistä.
Kiitollisina palaamme kotiin.
Tässä ovat vastaukset Matkakirjan tehtäviin 'Munkkeuden asteet ja Sanahaut I ja II':
.jpeg)
Kommentit
Lähetä kommentti