Tiistai 27.5. – Valamo ja Lintula: rukousta, luontoa ja luostarielämää

Kauniita kukkia Valamon pihamaalla

Aamu Valamossa valkeni rauhallisesti. Jo klo 06.00 alkaen oli mahdollisuus osallistua varhaiseen jumalanpalvelukseen pääkirkossa. Se oli monelle ainutlaatuinen elämys. Kullatut ikonimaalaukset heräsivät eloon, kun aamuauringon säteet osuivat niihin. Vaikka jumalanpalveluksen kulku saattoi tuntua vieraalta ja vaikeasti hahmotettavalta – niin erilainen kuin mihin oma kirkkokuntamme on tottunut – se ei vähentänyt kokemuksen syvyyttä.

Ortodoksinen jumalanpalvelus kutsuu osallistujan rukoukseen ja hiljaiseen pohdintaan aivan erityisellä tavalla. Liikkeiden, laulujen ja suitsutuksen rytmi muodostaa kokonaisuuden, jossa aikaa ei mitata minuuteissa vaan läsnäolossa. Ortodoksien tapa kunnioittaa ja kohdata ikonit jumalanpalveluksen aikana on kaunis ja ainutlaatuinen – hiljainen kosketus tai kumarrus ikonin äärellä on kuin rukous ilman sanoja.

Aamupala oli täysin lihaton

Luostariaamiainen tarjoiltiin klo 07.30–10.00. Aamupöydästä löytyi mm. lämmintä ruispuuroa, haudutettua teetä, tuoretta leipää ja paikallisia lisukkeita. Päivä sai alkaa lempeästi, kiireettä ja ravitsevasti.

Aamiaisen jälkeen oli aikaa omatoimiselle tutustumiselle Valamon kulttuurikeskuksessa. Vierailimme vaikuttavassa Taivaallista valoa -näyttelyssä, jossa esillä oli Petri Ala-Maunuksen maalauksia ja enkeliaiheisia ikoneita. Näyttely avasi katselijalle tilan, jossa nykytaide kohtasi ortodoksisen ikoniperinteen – enkelit, valon tuojat, toivat teoksiin sekä voimaa että lempeää pyhyyttä.

Samalla tutustuimme Valamon luostarin historiaa esittelevään näyttelyyn. Se tarjosi katsauksen luostarin vaiherikkaaseen menneisyyteen ja sen rooliin osana suomalaista ortodoksisuutta. Esillä oli myös historiallisia valokuvia, liturgisia esineitä ja luostarin elämään liittyviä dokumentteja.

Näyttelytaidetta

Klo 11.00 nautimme lounaan noutopöydästä, jossa oli tarjolla kievinkanaa, uuniseitiä, couscousia ja jälkiruoaksi raikasta karpalokiisseliä. Valamon keittiö yhdisti jälleen yksinkertaisuuden ja maun hienovaraisella tavalla.

Lounas oli monipuolinen ja terveellinen

Pari eri jälkiruokavaihtoehtoa oli tarjolla

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui venematkalla kohti Lintulan luostaria. Sää oli aurinkoinen ja tyyni – täydellinen puitteiden tarjoaja järvimaisemien hiljaiselle ihailulle. Aluksena toimi Sergei-laiva, jonka kansimies kertoi matkan aikana aluksesta ja reitistä. Vuonna 1982 valmistuneeseen laivaan mahtuu hieman yli 80 matkustajaa. Kannelta käsin saimme nähdä Matkamiehen ristin – pyhiinvaeltajien perinteisen tunnusmerkin – joka kohoaa maiseman keskeltä hiljaisena, mutta puhuttelevaan tapaan.

Matkan jännittävimmät hetket koettiin, kun lähestyimme Varistaipaleen kanavaa, jossa on useita sulkuja ja yhteensä noin 20 metrin pudotus. Vaikka emme tällä kertaa kulkeneet itse kanavaa sulkuineen, se herätti uteliaisuutta ja keskustelua – monelle jäi kytemään ajatus palata vielä joskus kokemaan se itse. Meitä oli vastassa oma kuljettajamme Erkki, joka ohjasi ryhmämme sujuvasti takaisin bussimatkalle.

Astu laivaan!

Sergei-laivaamme suojeli ikoni, joka on asetettu laivan katolle

Sää suosi retkeläisiä

Laivan perässä liehui komeasti Suomen lippu

Kuljimme laivalla Matkamiehen ristin ohitse

Laivalla tiedottaja Markuksen tukka hulmuaa kuvausten yhteydessä

Laivan kansimies pitämässä esitelmää

Taivallahden kanavalla oli jännittävää

Menimme viisi metriä alaspäin

Tarkkana piti olla

Pääsimme perille turvallisesti

Kuljettajamme Erkki oli ottamassa meitä vastaan

Matka jatkui kohti Lintulan luostaria, jossa klo 14.00–16.00 saimme opastetun ja mieleenpainuvan kierroksen. Meitä oli vastaanottamassa sisar Ksenia, joka kertoi Lintulan historiasta ja nykytilanteesta.

Lintulassa toimii tällä hetkellä 11 sisarta. Kesäkauden aikana luostariin saapuu noin 20 000 vierailijaa, ja matkailuliiketoiminta onkin tärkein tulonlähde. Vierailijoiden palvelemisen ohella Lintulan sisaret valmistavat vuosittain noin 7000 kg tuohuksia, joita käytetään myös joissain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa.

Luostarissa harjoitetaan omaa liiketoimintaa kulujen kattamiseksi. Tuloja saadaan matkailun lisäksi myymälä- ja kahviopalveluista, puutarhatuotteista ja yrttivalmisteista. Lintulassa viljellään yrttejä, joista valmistetaan mm. yrttiteetä ja jalkakylpyjä. Sisaret tekevät myös käännöstyötä.

Vapaaehtoiset ovat tärkeä osa Lintulan arkea. Heitä toivotaan työskentelevän mielellään kahden viikon jaksoissa, mutta myös lyhyemmät jaksot ovat mahdollisia. Työtä tehdään esimerkiksi myymälässä, kahviossa, puutarhassa ja yrttitarhassa – jokaisen panos on merkityksellinen.

Lintulan luostarin kirkko on sisustukseltaan ja ilmeeltään raikas ja mieltä nostattava

Sisar Ksenia pitämässä esitelmää

Lintulan luostarin myymälästä sai ostaa mm. tuohuksia

Aikaa jäi myös seurustelulle luostarin pihamaalla

Lintulan luostarin kirkko kuvattuna kevätasussaan

Vierailun jälkeen palasimme bussilla takaisin Valamoon, jossa klo 16.30 meitä odotti valamolainen teepöytä – ja millainen se olikaan! Tarjolla oli maustekurkkua hunajan kera – yllättävänkin toimiva ja maukas yhdistelmä – sekä smetanaa, hedelmiä, makeisia, kakkua, lohi- ja kaalipiirakkaa. Juomaksi saimme tietysti valamolaista teetä, jonka nauttimista suositeltiin yhdessä vadelmahillon kanssa – hillo lusikoitiin suoraan teehen. Tunnelma oli lämmin ja keskusteleva, ja hetki jäi varmasti monelle mieleen herkullisena ja ainutlaatuisena makumuistona.

Nautimme valamolaisen teehetken "punaisessa huoneessa"

Tarjolla oli monenlaista herkkua

Valamon teetä ja vadelmahilloa - jännittävää!

Ja ainesosat yhdistettynä

Kyllä näillä eväillä pärjää ja jaksaa lähteä iltajumalanpalvelukseen

Teehetken jälkeen siirryttiin vapaalle ajalle. Kukin sai vetäytyä omiin ajatuksiinsa, kuljeskella luostarin alueella tai hiljentyä omalla tavallaan – palvelemaan Herraa niin kuin parhaakseen näki.

Klo 18.00 alkaen oli jälleen mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen pääkirkossa.

Jumalanpalveluksen jälkeen osa retkeläisistä päätti vielä jatkaa iltaa pienellä pyhiinvaelluksella. Retkeläisistä Soile toimi innostavana esimerkkinä ja kokosi ympärilleen ryhmän innokkaita kulkijoita, jotka halusivat vielä kohdata hiljaisuuden luonnon keskellä.

Yhdessä lähdimme kulkemaan alueelle toteutettua ”Hyvinvointipolkua”, jonka varrella on Vaeltajan risti, joka tunnetaan myös nimellä Matkamiehen risti. Kävelimme kaiken kaikkiaan noin 4,5 kilometriä. Auringonvalo siivilöityi kauniisti vaihtelevassa metsämaastossa ja poluilla. Perillä otimme ryhmäkuvan ja ihastelimme avautuvaa kaunista järvimaisemaa. Tämä yhteinen, yllätyksellinen vaellushetki jäi mieleen piristävänä ja yhdistävänä kokemuksena – hetkenä, jolloin matka jatkui myös sisäisesti. Harmiksemme toimme metsästä mukanamme muutaman eli yli 20 punkkia – onneksi löysimme ne ajoissa.