Kalevalaa, yhteisruokailua ja talvisia haasteita Katariinan tuvalla

 

Eläkeläisten kerho kokoontui Katariinantuvalla torstaina 26.2.2026 klo 11.30 alkaen.

Osallistujia oli tällä kertaa tavallista vähemmän – lumituisku ja auraamattomat tiet hankaloittivat kulkemista. Potkupyörälläkään ei päässyt eteenpäin, sillä pyörien ympärille kertyi lunta eivätkä ne pyörineet.

Tarjolla oli jälleen hyvä lounas: possunpalapaisti perunoiden ja salaatin kera. Jälkiruoaksi saimme hedelmäsalaatin sekä kahvin tai teen.

Lammin seurakunnassa pidämme tärkeänä, että yhteiset ruokailut tuotetaan kestävällä tavalla. Koska esimerkiksi Tuuloksen eläkeläisten ruokailu järjestetään päivää aikaisemmin, ruokalajit ovat samat myös Lammin puolella. Näin vähennämme hävikin määrää ja pystymme tarkemmin arvioimaan raaka-aineiden menekkiä. Haluamme lisäksi suosia raaka-aineita, jotka pitkällä aikavälillä tukevat Luomakunnan hyvinvointia.

Millä tavoin sinä voisit omilla ruokavalinnoillasi edistää kestävää kehitystä?

Ohjelman aluksi lauloimme virren 577 kaikki yhdeksän säkeistöä. Tämän Isänmaan virren sanat ovat J. L. Runebergin kynästä: ”Suo, että sanas kirkkaana/ saa keskellämme kaikua/ ja kautta sukupolvien/ suo soida nimes kiitoksen.”

Aiheenamme oli Kalevalan päivä, 28. helmikuuta – virallinen liputuspäivä ja suomalaisen kulttuurin päivä. Ratkoimme ryhmissä sanaristikoita, joihin oli kätketty kansalliseepoksemme henkilöitä ja asioita, kuten sotka ja sampo. Mieleen palautuivat myös Lemminkäinen, Louhi, Aino, Marjatta, Kyllikki, Väinämöinen, Joukahainen, Ilmarinen ja Kullervo. Ilmatar oli yksinäinen uimari, joka loi niemet, saaret ja kalat. Sampo puolestaan oli mylly, joka jauhoi jauhoja, suolaa ja rahaa. Elias Lönnrot päiväsi ns. Vanhan Kalevalan ensimmäisen version 28. helmikuuta 1835.

Kalevalakoruja alettiin valmistaa 1930-luvun lopulla. Korut suunniteltiin muinaiskorujen mallien mukaan, ja ne nousivat heti suureen suosioon.

Kiitollisin mielin lähdimme kotiin. Aurauskalustokin oli jo paikoitellen ehtinyt töihin kirkonkylällä.