Kivikirkon Kaiku

Keskiviikko 28.5. – Hiljaisuuden hyvästely ja kotimatka Lähtöpäivän aamuna Valamon pääkirkon kupoli loisti koreasti taivasta vasten Lähtöpäivän sää oli mitä mainioin. Ei pilven pilveä, ja aamuviileyden nopeasti kaikotessa alkoi aurinko helliä poskipäitä pehmeästi ja lämmittävästi. Auringonsäteet osuivat Valamon pääkirkon ristiin, joka kimmelsi koreasti kohti kirkasta taivaan kattoa – näky, joka jäi monen mieleen viimeiseksi kuvaksi tästä pyhästä paikasta. Ennen ja jälkeen luostariaamiaisen moni retkeläinen istui nauttimassa pihamaan penkeillä Aamun keskusteluissa nousi esiin myös matkalaisten pienet, mutta ei aivan toivotut seuralaiset – punkkeja oli kertynyt retken aikana yli 20 kappaletta. Vaikka yöllä nukuttiin hyvin, osa niistä ilmestyi vielä viimeisenäkin aamuna esiin vällyjen välistä, muistuttaen luonnon läsnäolosta – ehkä liiankin konkreettisella tavalla. Jo kello 6.00 alkaen oli jälleen mahdollisuus osallistua jumalanpalvelukseen pääkirkossa. Tämä viimeinen yhteinen aamuhetki t...

Tiistai 27.5. – Valamo ja Lintula: rukousta, luontoa ja luostarielämää Kauniita kukkia Valamon pihamaalla Aamu Valamossa valkeni rauhallisesti. Jo klo 06.00 alkaen oli mahdollisuus osallistua varhaiseen jumalanpalvelukseen pääkirkossa. Se oli monelle ainutlaatuinen elämys. Kullatut ikonimaalaukset heräsivät eloon, kun aamuauringon säteet osuivat niihin. Vaikka jumalanpalveluksen kulku saattoi tuntua vieraalta ja vaikeasti hahmotettavalta – niin erilainen kuin mihin oma kirkkokuntamme on tottunut – se ei vähentänyt kokemuksen syvyyttä. Ortodoksinen jumalanpalvelus kutsuu osallistujan rukoukseen ja hiljaiseen pohdintaan aivan erityisellä tavalla. Liikkeiden, laulujen ja suitsutuksen rytmi muodostaa kokonaisuuden, jossa aikaa ei mitata minuuteissa vaan läsnäolossa. Ortodoksien tapa kunnioittaa ja kohdata ikonit jumalanpalveluksen aikana on kaunis ja ainutlaatuinen – hiljainen kosketus tai kumarrus ikonin äärellä on kuin rukous ilman sanoja. Aamupala oli täysin lihaton Luostariaamiainen ta...