Miestenpiirin päiväretki: Aamun kajosta panssarihistoriaan

Hetkiä Tuuloksen miestenpiirin retkipäivältä

​Päivämme (3.6.2026) sai mitä parhaimman alun, kun kokoonnuimme Tuuloksen seurakuntakeskukselle. Emäntämme Mia oli valmistanut meille valmiiksi sydämellisen ja ravitsevan aamupalan, joka sai hymyn jokaisen retkeläisen huulille. Aamu valkeni poikkeuksellisen kauniina: aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja yön jälkeinen vesihöyry nousi maasta keveinä juovina. Valonsäteet siivilöityivät kauniisti puiden oksien läpi luoden suorastaan levollisen ja hienon tunnelman seurakuntakeskuksen pihamaalle.

​Kun astuimme sisään, lämmin puheensorina täytti välittömästi aamupalapöydän. Kahvikuppien kilinän ja iloisen kuulumisten vaihdon lomassa saimme myös nauttia aidosta, konstailemattomasta huumorista. Eräskin veli tuijotti kunnioituksella edessään koreilevaa, poikkeuksellisen muhkeaa itsetehtyä aamupalasämpylää ja totesi kuuluvalla äänellä:

​"Onpas siinä iso jööti!"

​Naurunremakan ja hyvän aamupalan siivittämänä tankkasimme itsemme täyteen energiaa tulevaa koitosta varten. Tällä 12 hengen vahvuisella ryhmällä oli hyvä lähteä liikkeelle.

Matkalla kohti Parolaa

​Kun vatsat olivat täynnä ja reput pakattu, suuntasimme kulkumme kohti Hämeenlinnaa ja Parolan legendaarista Panssarimuseota. Matkanteko sujui joutuisasti ja hyvässä hengessä. Jotta kaikki virallisuudet ja vastuullisen retkitoiminnan pelisäännöt täyttyisivät, keräsimme heti matkan aluksi kaikkien matkallaolijoiden nimet ylös turvallisuusasiakirjaa varten. Järjestys se olla pitää, myös miestenpiirin reissuilla!¨

"Ryhmä Tuulos, mars tännepäin!"

Saavuttuamme museolle meidät otettiin vastaan teemaan sopivalla jämäkkyydellä. Opastetun kierroksemme vetäjä Ari kokosi porukkamme kasaan, ja ilmassa kuului: "Ryhmä Tuulos, mars tännepäin!". Tämän käskyn jälkeen kukaan ei enää harhaillut omilla teillään, vaan siirryimme tiiviissä rintamassa kuuntelemaan asiantuntevaa opastusta.

​Vuonna 1961 perustettu Panssarimuseo osoittautui nimensä veroiseksi aarreaitaksi. Kuulimme, että tämä sotahistoriallinen erikoismuseo vetää puoleensa yli 30 000 vierailijaa ympäri maailmaa joka vuosi – eikä ihme. Museon kokoelmat ovat kansainvälisestikin mitattuna täysin ainutlaatuiset. Meille kerrottiin, ettei esimerkiksi neuvostoliittolaisista panssarivaunuista löydy yhtä kattavaa kokoelmaa mistään muualta Venäjän ulkopuolelta.

​Pääsimme näkemään todellisia historian harvinaisuuksia, joita ei muualla maailmassa voi kohdata:

​BT-42 rynnäkkötykki: Maailman ainoa lajissaan.

​T-50 kevyt panssarivaunu: Joita on koko maailmassa jäljellä enää kaksi kappaletta.

​BA-10 panssariauto: Tiettävästi maailman ainoa säilynyt yksilö.

​Kierros kattoi mittavan määrän historiaa. Museon kokoelmiin kuuluu kaikkiaan noin 70 panssariajoneuvoa, 40 panssarintorjunta-asetta ja jopa kokonainen panssarijuna. Erityisen vaikutuksen meihin teki se pienesineistön ja arkistomateriaalin määrä, jonka panssariveteraanien jälkipolvet ovat luovuttaneet museolle tulevien sukupolvien nähtäväksi. Se herätti syvää kunnioitusta sotiemme veteraaneja ja heidän perintöään kohtaan. 

Panssarimuseon tärkeä tehtävä:

• ​Suomalaisten panssari- ja panssarintorjuntajoukkojen historian ja esineistön kerääminen, tallentaminen, tutkiminen ja entisöinti.
• ​Sotiemme aikaisten vastustajien historian ja kaluston kerääminen, tutkiminen ja entisöinti.
• ​Näyttely- ja julkaisutoiminta sekä yhteistyö muiden kansainvälisten museoiden kanssa.

​Vaikka ulkorinteessä suojakatoksissa olevat vaunut odottavatkin ajokuntoaan, sisätilojen näyttelyt ja valaistut katokset tarjosivat meille upean, elämyksellisen katsauksen itsenäisen Suomen Puolustusvoimien panssarijoukkojen kehitykseen. Vierailu oli kaikin puolin onnistunut, täynnä painavaa asiaa ja herättäviä tarinoita.

​Suuret kiitokset Mialle aamupalasta, Arille upeasta kierroksesta, Jürgenille johtamisesta ja koko 12 hengen porukalle loistavasta ja nauruntäyteisestä seurasta! Seuraavaa reissua odotellessa.