Hartauskirjoitus: Jeesus, kiusausten voittaja
Haitallisista tottumuksista luopuminen ei ole helppoa, Aina emme edes kykene omin voimin muuttumaan paremmiksi. Ajatukset pyörivät huonoissa tottumuksissamme ja haluamme kiihkeästi palata vanhaan. Tekoihin, joiden ymmärsimme olevan haitallisia itsellemme tai lähimmäisillemme. Jo apostoli Paavali kirjoitti Roomalaisille aikoinaan ”Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen” (Roomalaiskirje 7:18-19).
Tunnemme ehkä syyllisyyttä ja mietimme miksi minä en pysty, vaikka kuinka yritän. Joskus emme huomaa, tai halua huomata, tekevämme vääryyttä, kunnes joku sen sitten meille kertoo. Todennäköisesti ensin loukkaannumme ja suutumme. Haluamme sitten tarkastella asiaa mielessämme syvemmin. Ehkä myös uskallamme ”katsoa peiliin” ja pyytää anteeksi. Haluamme muuttaa käytöstämme. Ja kun hiljaisessa rukouksessa pyydämme myös Jumalalta anteeksi rikkomuksiamme, me tulemme hoidetuiksi. ”Ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi” (Johannes 8:32).
Miksi meillä on kiusauksia? Ajattelen niin, että myös kiusauksilla on oma tehtävänsä ihmisen elämässä. Jos hyvän tekeminen ja pahan välttäminen olisi meille helppoa ja mutkatonta, eläisimme omavoimaisuuden harhassa. Meidät on kuitenkin luotu elämään yhteydessä. Emme ole yksin ja yksinäisyydessä, vaan saamme liittyä toisiimme ja Luojaamme, joka antaa meille turvan ja tarkoituksen.
Lähettääkö Jumala sitten meille kiusauksia, että ymmärtäisimme etsiä Hänen tahtoaan? Ei toki. ”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään” (Jaakobin kirje 1:13). Kiusaukset syntyvät omassa mielessämme ”Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset (Markus 7: 21)
Saamme rukoilla ”Isä meidän-rukouksen” yhteydessä; ”Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta” (Matteus 6:13). Raamatussa on lukuisia lohdullisia kirjoituksia meille ihmisille kiusauksiin ja kärsimyksiin liittyen. Myös Jeesus kärsi ja tuli kiusatuksi meidän tavallamme. Paavali kirjoittaa näin: ”Meidän ylipappimmehan jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kun meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin” (Heprealaiskirje 4:15). Vaikka me lankeamme, saamme pyytää anteeksi, ja saamme uuden mahdollisuuden ja avun aloittaa puhtaalta pöydältä uudelleen.
Teksti: Katri Harhama, Lammin seurakunnan vapaaehtoistoimija
Kirjoitus on julkaistu alun perin Keski-Häme-lehdessä 19.2.2026.

Kommentit
Lähetä kommentti