Ennen h-hetkeä




Tuuloksen seurakuntakeskuksessa odotti iloinen puheensorina, kun saavuin sinne torstaina puoli kahden jälkeen (12.2.2026). Ahkerat vapaaehtoiset ruoanjakajat olivat menneet hyvissä ajoin paikalle valmistelemaan päivän jakoa ja olivat jo työn touhussa. 

Tuloni jälkeen vaihdettiin kuulumisia kahvikupposen ääressä ja suunniteltiin päivän tehtäviä. Joitakin jo valmiiksi paikalla olevia tuotteita laiteltiin jo valmiiksi ja samalla odoteltiin Samarian ruokakuormaa, joka tulee Hämeenlinnasta. Samaria on yhdistys, joka hoitaa ruoka-aputyön logistiikkaa keräten hävikkiruokaa eri pisteistä. Kun kuorma tuli puoli kolmen aikaa, alkoi todellinen vilske. Laatikoita oli kannettavaksi ja purettavaksi joka käsiparille, joitakin tuotteita piti jakaa pienempiin pusseihin, jotta mahdollisimman monelle riittäisi.

Meidän purkaessa Samarian kuormaa, kuorman meille tuonut Markus kävi vielä kiertämässä Lammin kaupoissa ja toi saamansa tavarat jakoon. Neljän jälkeen olikin jakopiste viime silausta vaille valmis. Vielä piti laskea saadut tuotteet ja miettiä minkä verran mistäkin kohdasta saa ottaa tuotteita. Näin taataan se, että jaettavaa riittää mahdollisimman monelle. Ja tärkeää se onkin, sillä hakijoita oli jälleen seitsemisenkymmentä. Jaon aikana vapaaehtoiset ja minä olimme pöydän takana neuvomassa mistä saa ottaa minkäkin verran tuotteita. Itse jako oli puolessa tunnissa ohi ja ihmiset saivat jälkeen lähteä kassi täynnä syötävää.

Jotta jako olisi mahdollista, tarvitaan usean tuntien valmistelu ja hyvä organisointi. Ei voi kuin kiitollisena ihailla ahkeria vapaaehtoisiamme, jotka taitavasti ja vankalla kokemuksella mahdollistavat tämän monen elämää helpottavan jaon joka viikko.


Teksti: Minna Huistinoja, seurakuntapastori



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolmen luostarin kierros - Matkapäiväkirja, Osa 1

Kolmen luostarin kierros - Matkapäiväkirja, Osa 2

Eläkeläisten kerho ja lähetystyön kuulumisia