Ruoka-avun kuulumisia
Torstaina 22.1. työpäivän viimeinen etappi oli ruokajako Tuuloksessa. Saavuin sinne hieman ennen viittä ja tupa oli jo täynnä väkeä. Iloinen puheensorina täytti salin ja jakelua pyörittävät vapaaehtoiset olivat valmiina jakoon.
Vapaaehtoiset olivat tulleet jo puoli kahden aikaan ottamaan vastaan ruokalähetystä ja laittamaan jakopistettä valmiiksi. Iso työ siinä varmasti on ollutkin, jaettavaa oli todella monipuolisesti.
Halusin olla totta kai mukana jakamassa ja auttamassa, ja päädyin pullapisteen taakse. Siinä tuli tavattua useita seurakuntalaisia ja juteltua niitä näitä. Papiston uusin tulokas toivotettiin jälleen monta kertaa tervetulleeksi. ”Kiva, kun oot tullu meitä taas katsomaan”, kommentoitiin jonossa. Tämä oli jo toinen kerta Lammilla aloitettuani, kun ehdin mukaan jakoon.
Puolessa tunnissa oli jako ohi ja kymmenet kävijät saivat lähteä jälleen kassi täynnä monenmoista ruokaa. En voi kuin ihailla vapaaehtoistemme panosta seurakuntamme eteen, kaikki on niin taidolla organisoitu! Saamme olla kiitollisia myös lahjoittajille, että meillä on mistä jakaa.
– Minna Huistinoja, seurakuntapastori

Kommentit
Lähetä kommentti