Juhlan merkeissä Tuomiosunnuntaina
Tänään 23.11.2025 Lammin kirkossa vietettiin Tuomiosunnuntain messua, jonka yhteydessä juhlistettiin 70 vuotta täyttäviä seurakuntalaisia.
Päivän evankeliumitekstissä Kristus tulee aikojen lopulla "kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa ja istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle" (Matt. 25:31).
Messun liturgina toimi Heidi Somervuori, kanttoreina Hanna-Leena Toivola ja Roosa Koivu. Diakoniatyöntekijä Jürgen avusti esirukouksessa ja ehtoollisella. Tekstejä lukivat Kaisu Koskue ja Sirkku Vesanen.
Messun jälkeen juhlasankarit kutsuttiin Katariinan tuvalle jatkamaan juhlaa. Jürgen johti tilaisuutta ja puhui humoristisin sävyin siitä, millainen Suomi ja maailma olivat vuonna 1955 – vuonna, jolloin Suomessa syntyi yli 89 745 lasta. Tilaisuuteen oli lähetetty 79 kutsua (37 miehelle ja 42 naiselle). Suurin osa kutsutuista oli jo ehtinyt täyttää 70 vuotta kuluvan vuoden aikana.
Ennen ruokailua laulettiin ruokavirsi: "Nyt silmäin alla Jeesuksen…". Pöytiä koristivat juhlaruusut, ja Lounas & Pitopalvelu Päivänsäde tarjosi lihakeiton lisukkeineen. Ruokailun jälkeen ohjelma jatkui.
Jürgenin puhe käsitteli 1950-luvun ajankuvaa: rock-musiikin tuloa, nuorisokulttuurin syntyä sekä ajan ilmiöitä ja tunnettuja suomalaisia. Myös muita vuosikymmeniä sivuttiin arvoitusten ja muistojen kautta. Päivänsankareilta kysyttiin, keitä oli syntynyt Lammilla ja ketkä muuttaneet paikkakunnalle esimerkiksi työn perässä. Rippikoulumuistoja vaihdettiin vilkkaasti.
Puheessa sivuttiin myös ikääntymistä nykyajassa. Ikääntyneiden määrä kasvaa, ja Etelä-Savossa on tällä hetkellä suhteellisesti eniten 70-vuotiaita. Keskusteltiin siitä, miksi tämän päivän 70-vuotiaat ovat hyväkuntoisia ja miksi heidän tulevaisuudennäkymänsä ovat hyvät. Naurua herätti toteamus, että tutkimusten mukaan tyytyväisyys omaan kehoon on huipussaan juuri 70 vuoden iässä.
Roosa esitti pianolla Sibeliuksen Romanssin. Tämän jälkeen työntekijät ja avecit nousivat laulamaan yhteistä syntymäpäivälaulua juhlasankareille.
Heidi-pappi piti onnittelupuheen, ja seurakunnan lahjana jokainen juhlasankari sai harmaakantisen virsikirjan. Lopuksi laulettiin "Soi kunniaksi Luojan", ja Heidi toimitti vielä ohjelmallisen osuuden päätteeksi syntymäpäiväsiunauksen.
Tilaisuus päättyi maukkaisiin kakkukahveihin.
![]() |
| Katariinan tuvalla pidetyssä juhlassa muistettiin 70 vuotta täyttäviä Lammin seurakunnan jäseniä. |

Kommentit
Lähetä kommentti