Suvivirren sävelin eläkeläiskerho kesänviettoon
Eläkekerholaisten kevään -25 viimeisessä kokoontumisessa oli ns. tupa täynnä väkeä, vain muutamia hajapaikkoja olisi löytynyt seurakuntasalista. Tutun ruokavirren jälkeen keittiön emännät tarjoilivat meille maukasta savulohikeittoa, hyvää leipää juuston ja tuoreen kurkun kera. Jälkiruokakahvit nautittiin kevään kunniaksi oikein kauniisti koristellun kermaisen täytekakun kera.
Ruokailun jälkeen laulettiin suvivirsi 571 kaikkine säkeistöineen kevään kunniaksi. Kuulosti tosi ihanalta laulaa tämä tuttu ja varmasti jokaiselle muistoja tuova virsi. Jürgen Skaffari piti sitten pienen tietovisan esimerkiksi, että mikä vuorokauden aika on Kyösti -nimisen miehen nimessä (vastaus on yö). Saimme myös tietää, että ihmisen vahvin lihas on kieli. Historiatietoakin tuli lisää, kun selvisi, että Fazerin vanhin karamelli on ”Kettu- eli Pihlajanmarjakarkki” ihan 1800- luvun lopulta. Lopuksi Jürgen kertoi sitten kesän retkistä, joita seurakunta järjestää. Päiväretki on kesäkuun 10. päivä ja pääkohteena on Kokemäki, jonne Petri Laine lähti kirkkoherraksi. Moni ilmoittautuikin retkelle mukaan ennen kotiinlähtöään.
Tyytyväisinä osallistujat lähtivät kevätkauden viimeisestä kerhosta kotiin hyräillen ehkä mielessään suvivirren säveltä ja sanoja…
Jo joutui
armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.

Kommentit
Lähetä kommentti