Tekstit

Kevätjuhlan riemua, leikkiä ja jäätelöä!

Kuva
Perhekerhojen kevätjuhlan tunnelmia – iloa, leikkiä ja makeita hetkiä yhdessä! Eilen, 27.5.2026, vietimme perhekerhojen kevätjuhlaa. Aloitimme juhlan perinteiseen tapaan suvivirrellä, ja Mika-pappi kertoi kevään ihmeestä ja uuden alusta. Pihalle oli lapsille rakennettu monipuolisia puuhapisteitä: saippuakuplien puhaltelu ja kiinni ottaminen innostivat, pehmosammakoita heiteltiin koriin, ja vapaalle leikille jäi hyvin tilaa. Ilo ja nauru täyttivät pihan. Lopuksi avautui kaikkien odottama jäätelökiska – ja olipas tarjolla herkullisen näköisiä annoksia! Kiitos kaikille mukana olleille yhteisestä, lämpimästä juhlahetkestä.

Pieni pyhiinvaellus Evon Vähä-Keltajärven ympäristössä 23.5.2026

Kuva
Vaellusta, hartautta ja levähdyksiä Vähä-Keltajärven maisemissa. Evon kauniisiin maisemiin lähdettiin vaeltamaan 34 osallistujan voimin. Vantaan Rekolan seurakunnasta mukana oli 14 osallistujaa, vetäjänään Siru Rantanen ja kuljettajanaan Jouko Railotie eli Jokke. Alkuhartauden piti Jürgen Skaffari. Pyhiinvaeltajan rukous oli peräisin 1200-luvulta, hieman muokattuna tähän päivään. Hartauden jälkeen kuljettiin noin viiden kilometrin matka pääosin vanhaa metsäautotietä pitkin. Matkan varrella pysähdyttiin pari kertaa, ja osa matkasta taitettiin hiljaisuudessa – omiin ajatuksiin syventyen tai rukoillen. Myrsky oli kaatanut tiellemme pari isohkoa puuta, jotka kierrettiin. Vähä-Keltajärven laavulla kirkkoherra Mika Juppala toimitti messun. Lintujen laulu ja tyyni järvimaisema loivat tilaan erityisen, pysäyttävän tunnelman. Suvivirrestä (571) veisattiin kolmas säkeistö, Taas linnut laulujansa visertää kauniisti. Myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi! Mun sieluni, sä liitä myös äänes kuor...

Kevätkonsertti ilahdutti Lammin kirkossa

Kuva
Sunnuntaina 24.5.2026 Lammin kirkossa vietetty kevätkonsertti "Näin unta kesästä kerran" kokosi kirkon täyteen kuulijoita. Lämmin tunnelma ja monipuolinen ohjelma ilahduttivat – väkeä oli paikalla runsas joukko. Varia Voce -kuoro ja kamariyhtye Fantasmi (Porvoo) esiintyivät taidokkaasti johtajanaan Jarkko Yli-Annala. Konsertissa kuultiin keväistä kuoro- ja soitinmusiikkia, kevyttä klassista sekä tuttuja kotimaisia gospelsäveliä mm. Pekka Simojoelta, Tommi Kaleniukselta ja Petri Laaksoselta. Porvoolainen, pitkän historian omaava Varia Voce ja sen “houseband” Fantasmi loivat yhdessä hienon, herkästä iloisempaan kulkeneen kokonaisuuden. Konsertti sopi kaikenikäisille ja kuljetti kuulijoita kohti kesän tunnelmaa. Monelle mieleen jäi erityisesti päätöslaulu Kevätpurojen solinaa, joka soi vielä pitkään konsertin jälkeen.  Lammin seurakunnan puolesta kiitokset esiintyjille ojensi kanttori Roosa Koivu. 

Kastekalamessu 🐟🐠🐡

Kuva
Tänään kaikki kuluneen vuoden aikana kastetut saivat hakea oman kastekalansa kirkossa olevasta kalaverkosta. Kirkkoon oli kokoontunut yli 100 henkeä. Heidi-pappi piti saarnassaan lasten mielenkiinnon yllä juuri sopivalla tavalla. Saimme myös kuulla ensimmäistä kertaa lapsikuoron esityksen kanttori Roosa Koivun johdolla. Lapset lauloivat kauniisti, ja tilaisuus oli lämminhenkinen. Ohjelmassa oli lasten virsikirjan lauluja, muun muassa Tuulesta ja Pikkulintu riemuissaan. On ihanaa, että lapsille on oma kuoro!

Kaatuneitten muistopäivää vietettiin Suomessa 17. toukokuuta 2026.

Kuva
Päivä on jo takana, mutta sen sanoma kantaa. Lammilla kokoonnuttiin arvokkaaseen ja mieleenpainuvaan tilaisuuteen. Kaisu Koskue piti ajatuksia herättävän puheen sankarivainajien muistoksi, ja kirkkokuoro lauloi kauniisti – kevään linnut yhtyivät mukaan kuin rauhaa tuoden. On tärkeää nostaa esille partion merkitys tässä jatkumossa: partiolaiset, Lammin Evonkävijät, hoitivat tehtävänsä ryhdikkäästi ja kunnialla. Heidän läsnäolonsa muistuttaa siitä, miten veteraanien perintö siirtyy eteenpäin – vastuunkantona, yhteisen hyvän rakentamisena ja valmiutena palvella. Nuorissa näkyy kunnioitus menneitä sukupolvia kohtaan ja tahto jatkaa heidän viitoittamaansa tietä. Isänmaa ei ole itsestäänselvyys. Se on ilon ja kiitollisuuden aihe – joka päivä. 

Eedenistä Getsemaneen – mielenkiintoinen luento Raamatun puutarhoista

Kuva
Ronit Maoz (vasemmalla) ja V irpi Juppala (oikealla) 3.5.2026 saimme vieraan Israelista, kun Ronit Maoz tuli kertomaan Lammin seurakuntatalolle Raamatun ajan puutarhoista. Hän kiersi Maarit Kattilakosken kanssa, joka toimii Jerusalemin Raamattukodin ystävät ry:n Suomen työn koordinaattorina. Maarit kertoi aluksi Raamattukodin toiminnasta ja siitä, miten suomalaiset ovat olleet rakentamassa ja rahoittamassa kotia Israeliin. Nykyään kodissa annetaan raamattuopetusta eri maista tuleville opiskelijoille, ja vapaaehtoiset pääsevät palvelemaan siellä erilaisissa tehtävissä. Maarit Kattilakoski kertomassa  Raamattukodin toiminnasta Ronit on yksi Raamattukodin pääluennoitsijoista. Hän oli toiminut oppaana esitellen Raamatun puutarhoja opiskelijoille ja innostunut opettamisesta, kun kääntäjäopiskelijat kyselivät häneltä ahkerasti Raamatusta kierrosten aikana. Ronit on hyvin asiantunteva ja innostunut puhuja. Häntä oli tullut kuuntelemaan kymmeniä ihmisiä, ja Katariinan tupa oli täynnä väke...

Tuuloksen eläkeläisten kerhossa muistettiin Eini Ikosta

Kuva
  Eläkeläisten kerho kokoontui Tuuloksen seurakuntatalolla keskiviikkona 20.5.2026 kevään viimeiseen tapaamiseen. Paikalle saapui 19 seurakuntalaista sekä diakoniatyöntekijä Jürgen Skaffari ja emäntämme Miia. Aloitimme yhteisellä ohjelmalla, minkä jälkeen nautimme lounaspöydän antimista. Päivän ohjelmassa muistettiin Eini Ikosta (19.3.1921–24.8.2002), joka antoi lottalupauksen itsenäisyyspäivänä 6.12.1939. Esillä ollut rippikuva oli otettu muutamaa vuotta aiemmin. Tilaisuus alkoi Suvivirrellä (571), jonka kaikki säkeistöt veisattiin Hannu Mursusen säestyksellä. Hän on toiminut aikanaan 30 vuotta Tuuloksen seurakunnan kanttorina. Marja-Liisa Rainio kertoi Eini Ikosen työstä lottana. Vähän ennen kuolemaansa Eini kirjoitti muistelmat eläinlääkintälottana toimimisestaan vuosina 1939–1944, ja Marja-Liisa Rainio kirjoitti ne puhtaaksi. Tästä työstä hänet palkittiin Lotta Svärd -mitalilla. Niin sanotut "konilotat" kokoontuivat vielä viimeisinä vuosinaan vuosittain, ja Rainiot tarjos...